Pohdittuani huolellisesti arvojani, elämäntilannettani ja omaa tulevaisuuttani, tulin siihen tulokseen, että haluan auttaa muita ihmisiä ja tehdä työtä, jolla on merkitystä.

Torikahvilan emännästä lähihoitajaopiskelijaksi

Olen Nina ja opiskelen lähihoitajaksi Sataedussa. Ennen lähihoitajaopintojani toimin lähes 10 vuotta yrittäjänä Porin torikahvilassa.

Oman keskostytön saaminen sai minut kuitenkin ajattelemaan uudelleen uravalintaani ja päädyin vaihtamaan ammattiani.

Hain opiskelemaan Sataeduun lähihoitajaksi päiväopintoina, koska kyseinen opiskelumuoto sopi parhaiten minun elämäntilanteeseeni.

Nyt opintoja on jo pian vuosi takana ja aika on mennyt todella nopeasti, toteaa Nina.

Kulkeminen kimppakyydillä on ollut antoisaa

Sataedun Harjavallan toimipaikassa opiskelee paljon Porissa ja Ulvilassa asuvia opiskelijoita ja se mahdollistaa loistavasti kimppakyydit.

Kimppakyydit ovat myös todella antoisia. Automatkan aikana ehtii vaihtamaan mukavasti kuulumisia, kertailemaan oppimaansa ja varmistelemaan monia opintoihin liittyviä asioita.

Aikuisena opiskelu on erilaista, koska opintojen lisäksi pitää keskittyä myös moneen muuhun asiaan, kuten perheeseen.

Hyvällä aikataulutuksella ja suunnittelulla selviää arjesta kuitenkin hyvin. Läksyjä koulusta ei päiväopintoina opintojaan suorittavalle Ninalle juurikaan tule ja tehtäviä tarvittaessa ehtii tekemään iltaisin lapsen mentyä nukkumaan.

”Opinnoista ei tarvitse ottaa stressiä, toteaa Nina.”

Työelämäjakso Fuengirolassa

Aloitin toisen työelämäjaksoni Espanjan Fuengirolassa maanantaina ja jännitys oli jakson alussa melkoinen. Espanjassa työskentelen suomenkielisessä kotikoulussa, joten vieraalla kielellä puhumista ei onneksi tarvitse jännittää.

Vaikka työelämäjaksolla pärjääkin suomenkielellä, opiskeli Nina kuitenkin syksyn aikana lähihoitajaopintojen ohella Sataedussa myös espanjan kieltä.

”Nina yksi tavoite työelämäjakson ajalle onkin oppia espanjaa lisää.”

Työelämäjaksolle ulkomaille Nina ei suuntaa yksin, vaan ottaa mukaansa vanhempansa ja lapsensa. Näin ei ikäväkään pääse yllättämään, kun rakkaat ihmiset ovat jakamassa uutta elämystä.

Keväällä osaamisalaopintoihin

Sataedussa opiskelijat saavat itse päättää osaamisalansa eli sen, mihin haluavat erikoistua.

Ninan valinta on ollut sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisala.

Kyseisessä osaamisalassa koen pääseväni auttamaan konkreettisesti muita ihmisiä. Ehkäpä tulevaisuudessa vielä opiskelen sairaanhoitajaksi, toteaa Nina lopuksi.

Iso kiitos lähihoitajaopiskelija Nina Viitala, että jaoit meille tarinasi ja tsemppiä sinne Fuengirolaan uusiin haasteisiin.