Opiskelijat kertoivat Lähihoitaja-päivän aikana, miksi lähtivät aikuisena opiskelemaan lähihoitajan ammattiin. Kuvat päivän tapahtumasta.

Miksi lähdin opiskelemaan, aikuisena?

–lähihoitajaopiskelijat vastaavat

Opiskelen uutta osaamisalaa!

Toiveeni on päästä töihin päiväkotiin. Olen nauttinut opiskelusta ja tehnyt opintojen aikana keikkätyötä eri työpaikoissa vanhusten, kehitysvammaisten ja  lastenkin kanssa. Olen valmistunut lähihoitajaksi 2005 vanhustyön osaamisalasta. Tällä hetkellä opiskelen uutta osaamisalaa: lasten ja nuorten kasvatusta ja hoitoa.

 

img-20171208-wa0005.jpg

 

Uusi ammatti oikealta allalta.

Pääsin työharjoitteluun sotealan työpaikkaan, jossa tuettiin syrjäytyneitä aikuisia. Heidän kanssaan työskennellessä totesin: ”Tää on todellakin mun ala!”. En ole hetkeäkään katunut, että lähdin opiskelemaan. Hienoa, että sain vielä tässä vaiheessa (50- vuotiaana) mahdollisuuden opiskella itselleni uuden ammatin.

 

img_20180210_103124_resized_20180323_010857181.jpg

 

Opiskelen alalle, jolta löytyy töitä.

Olen aina halunnut työskennellä vanhusten ja kehitysvammaisten parissa, mutta aiemmin perhe ja lapset eivät ole mahdollistaneet opiskelua. Nyt elämäntilanne on sellainen, että voin ottaa aikaa myös itselleni ja käyttää omaa aikaa opiskeluun. Tällä hetkellä työskentelen opintojen ohella myös alan työpaikassa. Työskentely on todella antoisaa, opin joka päivä jotakin uutta. Lisäksi on hienoa opiskella alaa, joka työllistää tällä hetkellä hyvin. Aikuiselle se on myös tärkeä kriteeri lähteä opiskelemaan.

 

img_20180210_101236_resized_20180323_010859987.jpg

 

Opiskelen ammattiin ja työhön, jolla on merkitystä.

Haaveistani tulee totta! Lähdin opiskelemaan sotealaa, koska halua työskennellä ihmisten kanssa, lähellä toista ihmistä. Haluan myös auttaa muita, kokea tekeväni arvokasta ja tärkeää työtä. Olla läsnä elämässä.

 

Toteutan unelmaani!

Lähihoitaja on minun unelma-ammattini. Työ on vaihtelevaa ja monipuolista, lisäksi lähihoitajan työllistymismahdollisuuden ovat hyvin laajat.

 

IMG_20180210_102953_resized_20180323_010900875

 

Tein valintani jo aikaa sitten!

Olisin päässyt myös ammattikorkeakouluun, mutta kieltäydyin opiskelupaikasta. Päivääkään en ole sitä päätöstä katunut. Nyt on lähihoitajan työtä tullut tehtyä jo 14 vuotta ja se työ on antoisaa.

 

Lapsiltani sain parhaan neuvon.

Mummut ja papat ovat vieneet sydämeni. Lapseni suosittelivat hoitoalaa minulle.

 

img_20180210_103011_resized_20180323_010858836.jpg

 

Työ palkitsee!

Sosiaalisena, iloisena ihmisenä koen työn ihmisten kanssa antoisena ja palkitsevana. Lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisalan valitsin, koska tunnen olevani sitä rauhallisempi, mitä enemmän tenavia on ympärillä. Nuhanenät ja kurahousut, Yes!

 

Toiveena jatko-opintopaikka.

Hain opiskelemaan, sillä olen kiinnostunut ihmisten hyvinvoinnista ja siinä avustamisessa. Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä ja tulen kaikkien kanssa toimeen. Haaveissani on jatko-opinnot ja ajattelin tämän koulutuksen pohjustavan jatko-opintojani hyvin. Ja onhan se mukava olla joku ammatti ylioppilastutkinnon lisäksi, vaikka en jatko-opiskelemaan ikinä lähtisikään.

 

img-20171208-wa0003.jpg

 

Uusi ammatti kutsui!

Alan vaihto oli itselläni ajankohtaista ja lähihoitajaopintoja olin miettinyt jo pitkään. Hain opintoihin jo peruskoulun jälkeen, mutta silloin elämä vei muihin töihin. Nyt halusin toteuttaa tämän haaveen ja olin niin onnellinen, kun pääsin alaa opiskelemaan. Haluan tehdä töitä ihmisten kanssa ja tällä alalla se on mahdollista. Myös jatko-opintomahdollisuudet kiinnostavat.

 

20170206_103949.jpg

 

Sataedussa aikasemminkin ja taas jälleen.

Olen aiemmin valmistunut lähihoitajaksi ja nyt suoritan uutta osaamisalaa. Sataeduun halusin tulla uudelleen opiskelemaan, koska aikaisempi opiskelukokemus oli niin hyvä.