Nadia aloitti syksyllä 2018 hoiva-alan starttiryhmässä, koska oli kiinnostunut hoiva-alasta. Hänellä ei ollut aikaisempaa kokemusta alasta ja siksi hänestä oli loistava mahdollisuus ensin tutustua alaan ja rauhassa tehdä päätökset jatkokouluttautumisesta. Tällä hetkellä Nadia opiskelee hoivatyön avustajaksi ja haaveilee jo lähihoitajaopinnoista.  

Hoiva-alan startti

”Hoiva-alan startti oli koulutuksena loistava.”

Ilmapiiri koulutuksessa oli hyvä, opettajat ammattitaitoisia, opiskelijoita kohdeltiin tasapuolisesti, luokkakaverit kannustivat toisiaan ja mikä parasta, koulutus lisäsi rohkeutta ja itseluottamusta hankkia alalta lisäkoulutusta.

Lisäksi hoiva-alan startin aikana meille järjestettiin harjoittelupaikka, jossa pääsimme näkemään alalla työskentelyä myös käytännössä opettajien tukemana.

Sain heti alan töitä.

 Työelämäjakso antoi hyvää kokemusta alalta. Sain myös ensimmäiset sijaisuuteni hoiva-alalta heti työelämäjakson jälkeen ja samaisessa paikassa olin myös kesätöissä.

”Kokonaisuudessaan hoiva-alan startti oli monipuolinen kokonaisuus.”

Se vahvisti teoreettista osaamistani ja pääsin tutustumaan alan työpaikkoihin, harjoittelemaan käytännön hoitotyötä hoitoluokassa, kokeilemaan apuvälineiden käyttöä ja sain paljon uutta tietoa mm. aseptiikasta, ergonomiasta ja potilassiirroista.

Hoivatyön avustaja koulutus

”Sataedussa on hyvä opiskella.”

Opiskelusta innostuneena jatkoin hoiva-alan opintoja tammikuussa hoivatyön avustaja opintoihin.

Tämä päätös oli itselleni ihan selvä, varsinkin kun soveltuvuuskokeiden tulos tuki omaa päätöstäni.

Hoivatyön avustaja opinnoissa suoritamme kaksi tutkinnon osaa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta eli lähihoitajaopinnoista.

”Koulutukseen sisältyy teoriaa koululla, mutta myös kaksi työelämäjaksoa.”

Itse halusin keväällä rohkeasti mennä uuteen paikkaan, kehitysvammaisten pariin. Tämä kokemus oli myös aivan mahtava.

Alkuun työskentely kehitysvammaisten kanssa jännitti, osaanko toimia heidän kanssaan ja osaanko tehdä asioita oikein. Pelkoni oli kuitenkin turja ja jakso opetti minulle paljon itsestäni ja myös kehitysvammaisuudesta.

Tulen aina ilolla kouluun

Pidän opiskelusta ja tulen aina ilolla kouluun. Haluan nähden luokkakavereita ja meillä on todella innostava ryhmä.

Kaikilla on omat tavoitteet ja niitä kohden myös tavoitteellisesti etenemme. Haasteista ei saa lannistua vaan jokaisella on mahdollisuus kehittyä ja oppia, mikäli niin haluaa.

”Tukea koululta saa aina, jos sitä vaan itse pyytää.”

Tärkeintä on kuitenkin oma motivaatio ja että on valmis tekemään tavoitteiden eteen töitä.

Itse uskon, että minulla on paljon annettavaa muille ja siksi myös alaa opiskelen. Tietysti haluan päästä myös työelämään oppimaan alasta lisää.

Hoivatyön avustajasta lähihoitajaksi

Syksyn 2019 aikana minulla on tavoitteena aloittaa Sataedussa lähihoitajaopinnot.

Niiltä opinnoista odotan hyvää opetusta, monipuolista hoiva-alan kokemusta ja erilaisia työelämäpaikkoja.

”Hoiva-ala on minun juttuni.”

Maahanmuuttajia kohdellaan Sataedussa hyvin

Haastateltu opiskelija on Nadia Nassour. Hän on syntynyt Marokossa, mutta on asunut Suomessa jo 15 vuotta. Perhe on asunut aiemmin myös Espanjassa. Nadian äidinkieli on Arabia, mutta hän puhuu myös Ranskaa, Espanjaa, Suomea ja Englantia.

Nadia on opintojen aikana ollut erittäin tyytyväinen siihen, miten Sataedussa kohdellaan maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita tasa-arvoisesti ja tasapuolisesti.

”Emme saa erilaista kohtelua, kun muut, kuten ei kuulukaan. Meiltä vaaditaan opinnoissa samaa osaamista, kuin muiltakin.”