Olen kokenut lähihoitajakoulutuksen työssäoppimisjaksoineen erittäin hyödylliseksi urapolullani.
Sain erityisesti työssäoppimisjaksoissa näkemystä työskentelystä ihmisten lähellä ja pääsin näkemään niin vanhustenhoitoa, lastensuojelutyötä kuin osastonsihteerin työtäkin opintojen ohella.
Lähihoitajakoulutus valmistaa kohtaamaan eri tilanteissa ja elämänvaiheissa olevia asiakkaita todella hyvin. Lähihoitajan työt mielletään usein vanhustenhuollon puolella tapahtuviksi, mutta oma lähihoitajapolkuni on huomattavasti monipuolisempi.
Onneksi Sataedussa sai vaikuttaa hyvin työssäoppimispaikkoihin ja pääsi kokeilemaan työtehtäviä, joihin muuten ei pääse.
Uratarinani vahvin kertomus lienee, että mahdollisuudet on monet koulutuksen jälkeen ja lähihoitajan työstä voi muokata itselleen sopivan uran.
Lähihoitajana työllistyin heti
Sain valmistumisen jälkeen välittömästi hyvän työpaikan osastonsihteerinä Satakunnan keskussairaalassa.
Viihdyin Satasairaalassa mainiosti ja sain hyvän käsityksen sairauksista ja suuren terveydenhuoltoyksikön toiminnoista.
Tämä arvokas työkokemus on ollut minulle erittäin hyvä pohja jatko-opintoja ja sosionomin työtäkin ajetellen.
Lähihoitajaopinnot antoivat kimmokkeen jatko-opinnoille
Lähihoitajaopintojen työssäoppiminen lastensuojelussa antoi kimmokkeen lähteä hakemaan sosionomiopintoihin.
En ole kokenut olevani kovin ”hoidollinen” ihminen, joten ihmisten parissa tapahtuva työskentely arkisten asioiden ympärillä on enemmän oma juttuni.
Lähihoitajakoulutus on todella hyvä pohja sosionomina toimimiselle, koska se auttaa kartoittamaan asiakkaan tilannetta monesta näkökulmasta.
Itse uskon vahvasti siihen, että asiakkaan elämän eri osa-alueiden ymmärtäminen auttaa pääsemään parempiin tavoitteisiin asiakkaan kanssa.
Kokeile rohkeasti uutta ja näe monet mahdollisuudet
Sosionomiopintojen jälkeen työllistyin Kelan asiakaspalveluun. Siellä työskenteleminen ei tuntunut kuitenkaan omalta jutultani ja palasin takaisin hetkeksi Satasairaalaan.
Vahva haluni saada auttaa asiakkaita ja tehdä työtä, jossa näkyy oma kädenjälkeni kuitenkin vahvistuivat ja siksi hain töihin Satakunnan TE-toimistoon. Olen työskennellyt nyt elokuun 2019 alusta lähtien Satakunnan TE-toimistossa ja pidän todella paljon työstäni.
Pystyn vaikuttamaan työhöni ja auttamaan asiakkaita sekä näen konkreettisesti työni tulokset. Nykyisessä työssäni koen erittäin hyödylliseksi, että minulla on monipuolinen koulutus.
Suosittelen lähihoitajaopiskelijoille ja lähihoitajaopintoja miettiville kokeilemaan rohkeasti erilaisia työssäoppimispaikkoja ja olemaan avoimin mielin koulutuksen suhteen. Lähihoitajan työstä voi tehdä oman näköistään ja työssä on mahdollisuuksia kehittyä jatkuvasti sekä innostua jatko-opinnoista.

Uratarinansa meille kirjoitti Satakunnan te-toimistossa tällä hetkellä työskentelevä Elina Mattila. Elina valmistui Sataedusta lähihoitajaksi vuonna 2015.
Iso kiitos kokemuksien ja ajatuksien jakamisesta kanssamme.