Porilainen Jari Laasanen on ammatiltaan hieroja. Mutta miten valoteknikkona ja toimittajanakin työskennellyt Laasanen lähti kouluttautumaan hierojaksi?

Mikä olisi sellainen työ, mikä tuottaisi iloa?

Jarin työ toimittajana oli pätkätyötä. Kun konserniin vielä tuli Yt-neuvottelut, alkoi Jari miettimään alan vaihtoa. Puolison kanssa käyty keskustelu tuotti ajatuksen, joka sai miehen pohtimaan ammatin vaihtoa, hierojaksi.

Opiskelu mielekästä ja innostavaa

Laasasen opiskeluryhmässä aloitti 16 opiskelijaa, mutta rivit harvenivat hieman opintojen edetessä. Ryhmässä oli laaja kirjo erilaisia persoonia, kaikki yhtä hyviä, joten hauska ja rakentava ryhmä jatkoi hierojaksi opiskelua.

Töiden ohessa opiskelu oli toisinaan rankkaa, mutta perheeltä tuli täysi tuki. Kaikki halusivat, että onnistun!

Opinnot olivat mielekkäitä, jopa anatomia, jonka Jari koki aiheuttaneen hänelle eniten harmaata partaa.

Asiakkaiden kohtaaminen oli minulle itselleni varmasti kaikkein helpointa ja luontevinta.

Hyvät palautteet opintojen aikana asiakkailta, saivat Jarin tuntemaan olevansa vahvasti omalla alalla.

Yrittäjyyttä ei pidä pelätä

Toukokuussa 2018 Jari valmistui koulutetuksi hierojaksi. Oman alan löytyminen toi myös rohkeutta lähteä yrittäjäksi.

Laasasen mielestä yrittäjyys on simppeliä hommaa sellaiselle, joka ei ymmärrä paperihommista tuon taivaallista. Omaa työtään helpottaakseen hänelläkin on kirjanpitäjä.

Hierontapalvelu Nefertumin toimitilat sijaitsevat Jarin kodin yhteydessä Porin Käppärässä.
Kuva Veera Korhonen.

Yrittäjänä olet oman itsesi herra ja narri, naurahtaa Jari.

Hierontatilassa näkyy yrittäjän persoonallisuus, tummat, rauhoittavat sävyt, kirjoja ja ihanasti lämmittävä takka. Jarin tavoite on hoitaa asiakkaita täydellä sydämellä.

Muistan joka päivä sen, että ketään ihmistä ei voi koskettaa pelkästään fyysisesti.

Huolehdi hyvinvoinnistasi

Hierojan on huolehdittava myös omasta hyvinvoinnistaan. Jari kertoo harrastavansa kuntosalia ja astangajoogaa, ja päivittäisellä rutiinilla meditaatiota.

Jarin tavoitteena on jatkaa hierojan työtä. Hän haluaa pitää itsestään huolta niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ajatuksena on myös kouluttautua lisää, kunhan aika antaa myöden.

Lopuksi Jari haluaa välittää Hieronnan ammattitutkintoa harkitseville viestin;
Jos sinulla on sellainen olo, että ”tää vois olla”, niin kokeile! Hae!Jos tunnet olevasi parhaimmillasi ihmisten kanssa kahden kesken ja rakastat kuulla miljoona erilaista elämäntarinaa, iloa, surua ja murhetta, hiljaisuuttakin. Jos saat merkitystä elämääsi toisen ihmisen auttamisesta, niin tää vois olla sun juttu!