Ensimmäinen kevätlukukauteni opettajana on nyt takana. Mennyt kevät on ollut erityisen opettavainen ja ikimuistoinen, kiitos siitä kaikille ihanille opettajakollegoille ja opiskelijoille, joihin olen saanut kevään aikana tutustua.

Nyt onkin ollut aikaa nauttia kesästä ja varsin erityisestä sellaisesta, toteaa Sini Strander.

Mikä kesästä 2020 tekee minulle erityisen?

Maailmalla vallitsevan tilanteen lisäksi voinkin todeta aloittaneeni elämäni ensimmäisen virallisen kesäloman!

Menneinä vuosina olen pelannut pesäpalloa ”ammatiksi”, jonka vuoksi kesällä ei ole lomailusta ollut tietoakaan. Nuoruuteni kesät on tullut istuttua monia tuhansia kilometrejä linja-autossa pelireissujen ollessa ympäri Suomea.

Päivääkään silti en niistä kesistä vaihtaisi pois.

Viisi vuotta sitten jäätyäni ”eläkkeelle” lähes ammattiurheilijamaisesta elämäntyylistä, kalenteriin jäi suuri aukko. Aktiivisena ihmisenä päätin pian kuitenkin täyttää kalenterini päivät, ja millä mullakaan kuin opiskelun merkeissä.

Opiskelin Turun yliopistossa terveystieteiden maisteriksi fysioterapeutin työni ohella. Näin ollen muutamat kesät ovat menneet työn ohella opintoja suorittaessa ja gradututkimusta kirjoitellessa.

Viime kesä oli ikävine muistoineen myös erityinen. Kauan vaivannut kaularangan välilevynpullistuma leikattiin ja näin ollen viime kesä meni leikkauksesta toipumiseen.

Mitä aion sitten tehdä kesän aikana?

Tykkään mökkeilystä, lenkkeilystä ja eritoten ulkona olemisesta.

Aionkin viettää mahdollisimman paljon aikaa ulkona, toivottavasti ihanasta säästä nauttien.

Lisäksi erilaiset käsityöt ovat lähellä sydäntäni, joten niitä aion varmasti myös tehdä.

Nykyään liikuntaharrastukset ovat taustani vuoksi muuttanut muotoaan ja tilalle ovat tulleen hieman rauhallisemmat liikuntamuodot. Golfin pelaaminen on vienyt mukanaan ja toivonkin että minut löytää tulevana kesänä myös golf-kentältä.

Näiden harrastusten lisäksi aion tietysti nähdä ystäviäni!

Opettajan kesä ei ole pelkkää lomailua

Pelkkää lomailua kesä 2020 ei kuitenkaan tule olemaan.

Syyslukukaudella minulla alkaa ensimmäinen vastuuopettajan tehtävä ja se tuo mukanaan erilaisia ja mielenkiintoisia haasteita. Aion myös valmistella rauhassa ryhmälle suunniteltuja asioita ja muita opetukseen liittyviä materiaaleja, koska näillä näkymillä syksystä tulee myös melko kiireinen.

Hyvää kesää kaikille!

Muistakaa ulkoilla ja rentoutua sekä kerätä voimia tulevaa syksyä varten.

Terveisin Sini Strander, Sataedun opettaja!