YK:n lasten oikeuksien sopimus (LOS) on lapsia koskeva ihmisoikeussopimus. Sopimuksen tärkein tavoite on terveyden, koulutuksen, tasa-arvon ja turvan takaaminen kaikille lapsille.
Lapsen oikeuksien perusarvoihin kuuluu myös lapsen oikeus tulla kuulluksi ja vakavasti otetuksi. Siksi sopimus takaa lapselle oikeuden ilmaista mielipiteensä itseään koskevissa asioissa. Tälle näkemykselle on lisäksi annettava lapsen iän ja kehitystason mukainen painoarvo – kyse ei siis ole vain lapsen mielipiteen selvittämisestä.
Lasten näkemysten huomioiminen vaikuttaa myönteisesti lasten itsetuntoon ja kannustaa osallistumaan yhteisten asioiden käsittelyyn. Lapsi, jota arjessa kuullaan, rohkenee myös kertoa, jos aikuiset kohtelevat häntä huonosti – lasten näkemysten vakavasti ottaminen on siis myös keino suojella lapsia. Kun lapsen oikeudet toteutuvat, jokainen lapsi voi elää hyvää elämää ja kasvaa turvallisessa ympäristössä.
Sataedun Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon opiskelijat perhepäivähoidon osaamisalasta selvittivät lasten ajatuksia tulevaisuuden varhaiskasvatusyksiköistä sadutuksen keinoin:
Lapsen oikeuksien päivää vietetään perjantaina 20. marraskuuta. Tänä vuonna se on ensimmäistä kertaa vakiintunut liputuspäivä – olethan sinäkin mukana liputuksessa ja juhlinnassa lasten oikeuksien päivän puolesta!