Opo Piia kertoo

Miksi kannattaa opiskella työvoimakoulutuksella sotealan töihin

Työvoimakoulutukseen hakeudutaan TE-palveluiden kautta usein silloin, kun oma elämä hakee uutta suuntaa ja jopa uutta sisältöä. Työvoimakoulutukset tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden kouluttautua uuteen ammattiin, kun alanvaihto on ajankohtaista ja se oma työ on vielä haussa

Työvoimakoulutukseen voi hakeutua, kun henkilö on työtön, tai oma työ on vaarassa loppua. Koulutuksen hakeutuvalla voi olla jo aikaisemmin hankittu ammatti ja koulutus, mutta se ei ole välttämätöntä. 

Opiskele hoiva-avustajaksi tai lähihoitajaksi työvoimakoulutuksessa

”Hoiva-avustajaksi ja lähihoitajaksi kannattaa lähteä opiskelemaan juurikin työvoimakoulutuksessa”, kertoo Sataedun sosiaali- ja terveysalan opinto-ohjaaja Piia Lahti. ”Alalla tarvitaan tekijöitä ja opiskelijamme työllistyvät hyvin.” 

Koulutuksessa opiskelijoiden työllistymistä tuetaan opintojen aikana ja opiskelijat saavat tarvitsemansa ohjauksen uudelle alalle.

Hoiva-avustajan työ on monipuolista ja vaihtelevaa. Työpäiviä ohjaa avustettavan asiakkaan päivärutiinit. Hoiva-avustaja on mukana niin asiakkaansa arjessa kuin myös juhlassa. 

”Työ sopii erinomaisesti niille, jotka haluavat työskennellä aidosti ihmisten parissa”, sanoo Piia Lahti ja kertoo, että moni hoiva-avustajaksi työvoimakoulutuksessa kouluttautunut on jatkanut suoraan lähihoitajaopintoihin, kun hoitotyö ja ala itse on vienyt mukanaan. 

Koulutukseen sisältyvillä työelämäjaksoilla opiskelijat harjoittelevat uuteen ammattiinsa sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan työpaikoilla. Opitaan tekemällä. Työelämäjaksot vauhdittavat opiskelijoiden työllistymistä opintojen jälkeen ja moni löytää jo tulevan, oman työpaikansa näiden jaksojen aikana. 

”Suurin osa opiskelijoistamme jatkaa suoraan työelämään koulutuksen loputtua”, iloitsee Piia Lahti ja jatkaa, ”Osa opiskelijoistamme siirtyy jo opintojen loppuvaiheessa oppisopimuskoulutukseen, jonka aikana opiskelija viimeistelee opintonsa.”

Työvoimakoulutuksessa opiskelu ja oppimateriaalit ovat opiskelijalle ilmaisia. 

Hae nyt! 

Seuraa TE-palveluiden ja Sataedun verkkosivuja

Lähihoitaja, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Työvoimakoulutus, Ulvila

Haku 10.9.2021 asti

Linkki Te-palvelut, hakulomake koulutukseen

Hoiva-avustaja

Työvoimakoulutus, Huittinen

Haku 5.9.2021 asti

Linkki Te-palvelut, hakulomake koulutukseen