Oppisopimuksella pääset pitkälle ja palkka juoksee: Konkarin ja keltanokan kokemukset kannustavat
Oppisopimuskoulutuksella saat yhdellä iskulla koulutuksen, ammatin ja työpaikan – palkkaakin maksetaan jo opiskeluajalta. Jos etsit työpaikkaa sosiaali- ja terveysalalta tai sinulla on jo työpaikka, tämä juttu koskee sinua.
Omista oppisopimuskokemuksiaan kertovat Timi Mattila, 28 ja Tarja Koivisto, 60 työpaikallaan Nakkilan Arantilankodossa.
Timi kannustaa miehiäkin mukaan
”Oppisopimuskoulutuksessa pääsin nopeasti kiinni itse työntekoon, oikeisiin töihin. Uskon, että vakituinen työpaikka löytyy helposti,” lähihoitajaksi valmistuva Timi pohdiskelee.
Hän on tehnyt aiemmin paljon erilaisia töitä ja toiminut muun muassa talonrakentajana, vartijana ja järjestyksenvalvojana.
”Lähihoitajan työ on ollut mielessä jo pitkään. Vaimo kannusti alalle. Hän on itse valmistunut oppisopimuksella ja suositteli sitä lämpimästi. Meidän elämäntilanteessamme valinta oli paras mahdollinen, kun tästä saa myös palkkaa”, juuri isyyslomalta töihin palannut Timi kertoo.
Hän saa lähihoitajan paperit Sataedusta maaliskuussa.
”Kannustan kaikkia, myös miehiä, lämpimästi mukaan.”
Voit helposti laajentaa osaamistasi
Tarja kehuu oppisopimuskoulutettavien sopeutuneen hienosti kehitysvammatyöhön ja yhteisöön.
”Koulutusmuoto sopii erittäin hyvin juuri aikuismaiseen opiskeluun. Meidän alalle sopivat juuri Timin sorttiset tyypit, empaattiset ja asiakkaat hyvin huomioon ottavat”, hän vinkkaa.
Tarja itse on edennyt urallaan johdonmukaisesti juuri oppisopimusreittiä.
”Lähihoitajaopintojen jälkeen suoritin kehitysvamma-alan ammattitutkinnon ja erityisammattitutkinnon sekä autismiin liittyvän osion. Kaikki oppisopimuksella ja oman työn ohella.”
Tarja toimii nykyään myös oppisopimuksella taloon tulevien työpaikkaohjaajana.
” Minulle jäi oppimisen halu päälle, nautin uusista asioista. Aina kun sähköpostiin ilmestyy uusi koulutus, olen ensimmäisenä mukana!”
Sotealalta sinulle sopiva ura
Satasairaalan sosiaalipalvelut järjestää monipuolisia palveluja kehitysvammaisille ja erityistä tukea tarvitseville asiakkaille. Oppisopimus ja työsopimus kirjoitetaan aina samaan aikaan. Ne kulkevat rinta rinnan, joten koulutettavat otetaan aina oikeaan, aitoon tarpeeseen.
”Meillä on 18 erilaista asumisyksikköä eri puolilla Satakuntaa, kolme kuntoutusyksikköä Antinkartanossa sekä MOTARI päivä- ja työtoimintayksikkö. Lisäksi Kamu-Tuvalla Ulvilassa ja Raumalla on lasten, nuorten ja nuorten aikuisten viikonlopputoimintaa sekä Raumalla aamu- ja iltapäivähoitoa, selvittää Satasairaalan sosiaalipalvelujen palvelupäällikkö Tuula Saarinen.
Myös perhehoito on yksi tärkeistä asumismuodoista, ja uutena palveluna aloitti tilapäisasumisyksikkö Ulvilassa.
”Työpaikkojen valikoima hoiva- ja sotealalla on laaja, ja oppisopimuskoulutuksella on mahdollista löytää juuri itselleen sopivin ura. Tämä ala sopii kaikille, jotka haluavat aidosti kohdata ihmisen ja tehdä hoiva- ja ohjaustyötä”, Tuula kannustaa.
Oppisopimuskoulutus sotealalla sopii juuri sinulle, jos
• haluat oppia tekemällä käytännön työtehtäviä
• olet peruskoulun suorittanut
• sinulla ei ole ammatillista koulutusta tai et ole suorittanut tutkintoa loppuun
• olet ollut alan töissä ja haluat pätevyyden
• haluat vaihtaa alaa
Tartu tilaisuuteen nyt: katso lisätietoja

Lisätietoja Merja Tuomola, merja.tuomola@sataedu.fi, puh. 040 199 4109
Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Satakunnan Kansan SiMa-tiimin kanssa. Teksti: Maiju Junko, Artikkelin pääkuva Vesa Saivo. Merja Tuomolan kuva: Kaija Marjanen. Artikkeli on julkaistu satakunnankansa.fi sivulla ja printtilehdessä.