Eteen ja ylös – Elinan matka koulunkäynninohjaajaksi

Katse eteen ja suupielet ylöspäin, teen vastoinkäymisistä voimaa.

Näin lauloi Elastinen autoradiossa, kun Elina Viertola ajoi autollaan reilu vuosi sitten Ulvilan Sataedun pihaan. Hän oli menossa Kasvatus- ja ohjausalan koulunkäynninohjaajan haastatteluun ja päätti siinä samaisella hetkellä, että periksi ei anneta. Ja se kannatti. Nyt vajaa puolitoista vuotta myöhemmin Elina valmistuu koulunkäynninohjaajaksi ja on saanut jo töitä seuraavaksi lukukaudeksi. ”Työt jatkuvat syksyllä samassa paikassa, jossa tein oppisopimuksella töitä jo opintojen aikana” Elina kertoo hyväntuulisena.

Vuosi sitten tammikuussa opinnot alkoivat ja ensimmäinen työssäoppiminen vahvisti Elinan ajatusta siitä, että haluaa työskennellä jatkossa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa. Sinne myös polku häntä kuljetti, ja Elina suorittikin opinnot loppuun oppisopimuksella erityistä tukea saavien oppilaiden luokassa. Myös jatko-opinnot siintävät jo Elinan mielessä: ”Haaveena olisi lähteä vielä kouluttautumaan nepsy-valmentajaksi”.

Työ lasten parissa on ollut pitkäaikainen haave

Elina kertoo, että peruskouluikäisenä haaveili työstä päiväkodista lasten ja nuorten kanssa, mutta opinnot veivätkin häntä kokin töihin. Vuosien aikana Elina kuitenkin haaveili uudesta ammatista, ja päätös siitä, että haluaa tehdä jotakin muuta isona, vahvistui vuosien aikana. Korona-aika ja sen mukanaan tuomat vaikutukset aiempaan työhön saivat Elinan päättämään, että nyt on aika opiskella jotakin muuta. Niinpä Elina oli yhteydessä lehtori Pirjo Saviaan ja sai kutsun haastatteluun. Siitä se matka koulunkäynninohjaajaksi alkoi. Hän myös muistelee lapsuuden aikaista muistoa koulunkäynninohjaajasta, joka ohjasi samalla luokalla ollutta liikuntarajoitteista oppilasta, ihaillen – tuollainen koulunkäynninohjaaja hän haluaisi itsekin olla joskus! Nyt haave on käymässä toteen.

Elina kertoo, että aikuisena alanvaihtajana oma ikä, omat lapset ja perhe-elämän yhteensovittaminen mietitytti häntä alkuun: ”Oppisopimus muutti myös minua äitinä. Minun on luotettava, että lapset pärjäävät ilman minua ja osaavat lähteä aamulla kouluun itsekseen.” Elina myöntääkin, että lähipiiristä saatu tuki on ollut korvaamatonta perhe-elämän ja opiskeluiden yhteensovittamiseksi. Alkuvaiheessa lähipiiristä kantautuneet epäilykset Elina käänsi voimavaraksi: ”Nyt mä ainakin näytän teille!”

Elina kertoo, että ajatteli olevansa myös samalla esikuvana omille lapsilleen. ”Opiskelu kannattaa aina.” hän toteaa ja jatkaa sitten, että hyödyntää omaa kokemustaan myös työssään: ”Kannustan myös töissä erityistä tukea saavia oppilaita, että kyllä tekin opitte, kun minäkin opin näin vanhana! Pikkuhiljaa ja pieninä palasina.” Sinnikkyyttä häneltä siis todella löytyy!

Opiskelusta ja ryhmän merkityksestä

Elina muistelee lämmöllä opiskeluryhmäänsä oppilaitoksessa. ”Meillähän oli ihan sairaan mahtava porukka! Me hitsaannuttiin tosi nopeasti yhteen. Ja sitten se vaatii, että jokainen heittäytyy ja jokainen lähestyy – ihan samalla tavalla kuin koulumaailmassakin”, hän vertaa työyhteisöön ja siellä toimimiseen. Elina kertoo, että ryhmä pitää edelleen yhteyttä, jakaa kuulumisiaan ja antaa myös vertaistukea toisillensa. Elina kuvailee, että koulupäiviä odotti aina innolla ja ryhmästä sai apua ja tukea mietinnöillensä myös opetusten jälkeen. Myös käytännön esimerkit lähiopetuksessa auttoivat häntä sisäistämään asioita. Elina kannustaa kaikkia opiskelijoita keskustelemaan toistensa kanssa vertaistuen saamiseksi.  

”Korvat kannattaa pitää auki teoriassa ja tehdä pienet muistiinpanot.”

Myös itselleen pitää olla armollinen. ”Asetin riman itselleni aivan liian korkealle aluksi”, Elina muistelee nyt. ”Ruoskin itseäni siihen, että tämä mennään kunnialla läpi! Aikaisempi ammattikoulu tehtiin, mutta olisi sen voinut paremminkin tehdä… Sitten mä päätin, että jos vielä kerran lähdetään, niin sitten tehdään kunnolla. Se toi myös liikaa paineita. Mun olisi pitänyt saada kaikki tieto tässä ja nyt heti. Vaikka takaraivossa oli tieto, että se tulee ammattitaidon kautta ja vuosien kautta… Tähän ammattiin ei ole koskaan valmis.” Elina muistelee nyt oppimisen oivalluksiaan, jotka saattoivat syntyä yllättäen vaikkapa puutarhahommissa: ”Mä oon pihalla tekemässä jotain ja haloo! Tää viittaakin tähän!” Ammattitaitoa ei siis hankita yhdeltä istumalta ja oppiminen vie oman aikansa.

Vaihtelevat päivät, erilaiset oppilaat ja työyhteisön tuki

Työnsä parhaimmiksi puoliksi Elina nimeää vaihtelevat päivät, erilaiset oppilaat ja hyvän työilmapiirin. Myös arkitilanteiden purkaminen onnistuu joka viikkoisessa tiimipalaverissa, porinaryhmissä kuulee eri tiimien työntekijöiden ajatuksia ja pystyy myös purkamaan omia tuntojaan. ”Hienoa, että työnantaja antaa siihen mahdollisuuden”, Elina kiittelee työnantajaa. Lisäkiitoksia ansaitsevat myös Elinan mukaan kaikki häntä ohjanneet työpaikkaohjaajat, työkaverit sekä opettajat; ”He kannustivat minua ja loivat uskoa siihen, että kyllä mä tästä selviän!”

Elina pohtii, että työyhteisön vahva tuki auttaa myös rajaamaan työtä ja jättämään asiat työpaikalle. Myös omasta jaksamisesta pitääkin huolehtia ja tehdä muita asioita vapaa-ajalla. ”Näen paljon kavereita vapaa-ajalla. Ollaan paljon mökillä perheen kanssa ja touhutaan. Saa ajatukset ihan täysin pois töistä.”

”Aamulla sitten avaimet kaulaan ja mennään”, Elina kuvaa siirtymistä työrooliin. Elina myös muistuttaa koulunkäynninohjaajan arvokkaasta työstä: ”Pitää itse myös tiedostaa, kuinka arvokasta työtä tekee. Se on arvokasta, mitä sä teet sen lapsen eteen.”

Elina kannustaa kaikkia hakemaan rohkeasti opintoihin, jotka miettivät koulutukseen hakeutumista ja kenties alan vaihtamista. ”Rohkeasti hakemaan! Totta kai kannattaa miettiä pohjatyö ennen hakemista. Mutta sitten jos lähtee miettimään, onko mulla aikaa, kerkiänkö mä – sitä oikeaa aikaa ei tule koskaan! Sitten kun vaan ottaa sen palasen. Kyllä se vaatii työtä, mutta kyllä se sieltä tulee. Pala kerrallaan.”  Myöskään oma ikä ei Elinan kokemuksen mukaan ole este: ”Koskaan ei ole liian vanha.”

”Avoimuus ja helposti lähestyttävyys ovat ominaisuuksia, joita koulunkäynninohjaajalta tarvitaan. Hermo ei saa mennä töissä. Päivääkään en ole katunut opintoihin lähtemistä.” Eteen ja ylös.

– Elina Viertola

Teksti ja kuvat Mari Savia