Nyt on syytä hymyyn, sillä Jari Mansikka-aho on vuoden vaihteessa valmistunut Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnosta koulunkäynninohjaajaksi kahden vuoden opiskelu-urakan jälkeen.

Jari hakeutui alun perin opintoihin vakuutusyhtiön ohjaamana, koska aiempi työ ei enää onnistunut terveydellisten syiden takia. ”En oikeastaan tiennyt tästä alasta mitään, mutta tämä vaikutti mukavalta alalta”, Jari muistelee nyt. ”Kokeilin aiemmin ohjaajan työtä lastensuojeluyksikössä, mutta sitä ei selkä kestänyt. Onneksi vakuutusyhtiöstä ehdotettiin koulunkäynninohjaajan työtä ja oltiin yhteydessä Sataeduun.”  Sataedu Ulvilan toimipiste onkin Jarille jo tuttu vuosikymmenten takaa, sillä aiempi koulutus vuosikymmeniä sitten on käyty myös samaisessa opinahjossa vuonna 1981. ”Kovin pitkälle en ole päässyt vuosien aikana”, Jari naureskelee nyt hyväntuulisena. ”Myös alakoulun olen itse käynyt Friitalan koulussa ja siellä olen nyt ollut työssäoppimassa kuluneen lukukauden aikana. Työt jatkuvat myös siellä joulun jälkeen tammikuussa ekaluokkalaisten kanssa koulunkäynninohjaajana. Kaupassa on myös paljon tuttuja, kun lapset moikkailevat minua”, Jari jatkaa hymyssä suin.

Paljon uutta on myös opintoihin mahtunut. ”Enhän osannut ensimmäisenä koulupäivänä edes tietokonetta avata!” Jari nauraa. Matkan varrella on tietokoneen käyttö erilaisine sähköisine oppimisympäristöineen on tullut tutuksi, ja avuksi on valjastettu niin oma perhe kuin opiskelukaverit. Jari kertoo myös oppineensa opiskelutaitoja ja tiedonhankintaan liittyviä asioita koulutuksen aikana. ”Paljon lainasin kirjoja kirjastosta, joita sitten luin ja opiskelin. Vähitellen oppi sitten myös lukemaan tärkeimmät kohdat, ettei kaikkea yrittänyt opetella. Lieneeköhän joku muukin opiskellut samaa alaa, koska kirjojen sivujen kulmia oli väännetty?” Jari pohtii ja jatkaa kiireesti: ”Minä toki väänsin kulmat suoriksi, ettei tule kirjastosta sanomista!”

Opinnot tuoneet paljon uutta

Jari myöntää nyt, että on tullut oppineeksi paljon asioita, joita ei osannut ajatellakaan aiemmin kuin aloitti opinnot. Työelämässä tapahtuvan oppimisen kautta myös lasten ja perheiden erilaiset tilanteet ja hyvinvointi on alkanut mietityttämään häntä: ”Lapset kertovat paljon ohjaajalle asioita. Voivat kertoa vaikka vanhempien avioerosta.” Tällöin tarvitaan aikuista, joka kuuntelee lasta. ”Rauhallisuus on oma vahvuuteni lasten kanssa. He tietävät, että en hermostu”, Jari sanoittaa. Työssään parasta on nähdä lasten onnistuminen ja oppimisen ilo: ”Ohjaajana saan ohjata, jos ei onnistu näin, niin kokeillaan näin.”

Jari Sataedu Ulvilassa, jossa hän opiskeli koulunkäynninohjaajaksi. Kuva Mari savia.

Viimeisimpänä mieleen on jäänyt joulun alla ammatillisesta valinnaisesta tutkinnon osasta draamailmaisun ohjaaminen kasvatus- ja ohjausalalla annettu osaamisen näyttö. ”Tein itse tarinan eläimistä, jotka lähtivät metsään leikkimään. Aurinko laski ja tuli ilta. Mutta koska täysi kuu paistoi taivaalla, eläinlapset eivät huomanneet, että on tullut yö. Mutta kun kuun eteen meni pilvi, eläinlapset pelästyivät ja alkoivat itkemään, etteivät löydä kotiin, koska metsässä on pimeää. Onneksi ystävälliset tulikärpäset tulivat paikalle ja johdattivat eläinlapset kotiin. Loppu hyvin kaikki hyvin. Lapset innostuivat draamaprojektista iltapäivätoiminnassa älyttömästi ja leikkivät monta päivää satua.”  Jari myhäilee tyytyväisenä.

Työyhteisöllä iso merkitys työssä

Työssä parasta Jarin mukaan on lasten lisäksi työyhteisö: ”Kun oli tottunut tekemään kaksikymmentä vuotta työtä yksin, oli mukavaa, kun pääsi avautumaan ja keskustelemaan työkavereiden kanssa.” Jari kiittääkin työyhteisöä, jolta on saanut apua tarvittaessa ja myös opastusta koulunkäynninohjaajan ammatin saloihin. Kaikkea ei myöskään tarvitse osata heti alkuun Jari muistuttaa: ”Tärkeintä on antaa hyvä ensivaikutelma itsestään työpaikalla. Omalla käytöksellään ja hyvillä käytöstavoilla antaa vaikutelman itsestään ja siitä, että sopii lasten kanssa työskentelyyn. Nämä ovat melkein kaiken a ja o.” Työelämätaidot ovat siis tärkeässä roolissa, kun opiskelija menee työssäoppimaan uudelle työpaikalle.

”Kun itsellä on hyvät käytöstavat, on helppo myös ohjata niitä eteenpäin lapsille”.

Jari haluaa rohkaista alanvaihtoa miettiviä ihmisiä ja hakeutumaan opiskelemaan vanhemmallakin iällä. ”Kannattaa selvittää, mitä ala pitää sisällään ja perehtyä siihen. Rohkeasti kysyä ja ottaa asioista selvää, ettei vain päätä pahkaa rynnätä eteenpäin, täytyy harkita tosissaan.” Jari vinkkaa, mutta toteaa samaan hengenvetoon, että opiskelu kannattaa aina!

Onnittelut Jarille ja muille ammattiin valmistuneille!

Teksti ja kuva Mari Savia