Vedat Kazan opiskeli lähihoitajaksi Sataedu Ulvilassa valmistuen hoitotyön ammattilaiseksi marraskuussa 2024.
Osaamisalana Vedatilla on ollut haasteellinen sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisala. Siinä suoritettavat tutkinnonosat ovat Sairaanhoitotyössä toimiminen ja Kotihoidossa toimiminen. Ensimmäisen osaamisalan harjoittelun hän teki niin ikään vaativalla akuuttihoitotyön osastolla ja toinen harjoittelu toteutui myös samalla osastolla syventyen erityisesti jatkohoidon suunnitteluun sekä koordinointiin. Vedat halusi lisätä osaamistaan vielä suorittamalla valinnaisen Näytteenotto ja asiakaspalvelu lähihoitajan työssä tutkinnonosan SataDiagin laboratoriossa.
Vedat palkittiin Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n stipendillä joulukuun valmistujaisjuhlassa. Stipendin saajien valinnassa tuotiin esiin merkittävä ammatillinen kasvu ja sitä tukevia tekijöitä. Sellaisia ovat halukkuus oppia aktiivisesti uutta ja muiden innostaminen omalla esimerkillä.

Työelämäyhteistyö on tärkeää ammattitaidon kehittymiselle
Vedat on voimistanut työelämäyhteistyötä koulun ja oppilaitoksen välillä esimerkiksi tuomalla opettajalle uusia materiaaleja hoitotyöstä ja välittäen koulussa opittua tietoa aktiivisesti työelämälle. Hän on saanut pitkän sijaisuuden perustason hoito-osastolta jo opintojen aikana. Osastonhoitajan ja työyhteisön kehut ammattimaisesta toiminnasta ovat kiirineet useasti myös opettajaan korviin. Vedat omaa kriittisen ajattelukyvyn ja ymmärtää näyttöön perustuvan hoitotyön merkityksen ollen myös sitoutunut ja oma-aloitteinen hoitaja isolla sydämellä, hän ei pelkää laittaa itseään ”likoon”.
Vedat on valmis toimimaan kaikkien kanssa yhteistyössä. Hän on suvaitsevainen niin opiskeluissa, kuin työelämässä. Kansainväliset hoitotyön simulaatiot sekä hankkeet ovat tulleet tutuksi opiskelijan roolissa, näissä hän on tuonut esille ammatillisen toisen asteen koulutuksen merkitystä osana suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Maahanmuuttajana Vedat on erinomainen esimerkki kiinnittymisestä suomalaiseen työ- ja kouluyhteisöön.
Lähihoitajaopinnoista jatko-opintoihin
Lähihoitajaopintojen lisäksi Vedat on tehnyt väyläopintoja Satakunnan ammattikorkeakoulun hoitotyön koulutusohjelmassa. Tulevaisuuden tavoitteena onkin sairaanhoitajankoulutus, johon väyläopinnot antavat suoran jatko-opinto mahdollisuuden.
Vedat on rohkaissut muita maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita esimerkillään toimien muun muassa aktiivisesti opiskelijakunnassa. Aktiivisena ja rohkeana mielipiteiden esille tuojana hän on pystynyt nostamaan maahanmuuttajataustaisille tärkeitä näkökulmia esille ja sitä kautta kehittämään opiskelijayhteisöä ja Sataedun toimintaa.
Artikkeli on julkaistu aiemmin Ammattiosaamisen Kehittämisyhdistyksen (Amke) sivuilla.
