Aloita hoiva-alan opinnot lyhyellä tutustumisella ja jatka joustavasti hoiva-avustajaksi tai lähihoitajaksi! 

Ulvilassa alkaa syyskuussa uusi lyhytkoulutus, jossa tutustutaan hoiva-alan työhön. Koulutuksen aikana vahvistetaan opiskeluvalmiuksia, suoritetaan ensiavun perusteet, hygieniapassi ja yksi tutkinnon osa lähihoitajaopinnoista.

Tämä lyhyt tutustuminen hoiva-alaan mahdollistaa joustavat jatko-opinto mahdollisuudet sekä hoiva-avustajaksi että lähihoitajaksi. 

Tukea opintoihin ja urasuunnitteluun

Usein opiskelijat jännittävät uusien opintojen aloittamista, kun aiemmista opinnoista on jo aikaa. Myös alan vaihto mietityttää. Kahden vuoden koulutukseen sitoutuminen voi tuntua liian isolta askeleelta. Nyt on mahdollista kokeilla: neljän kuukauden aikana saa hyvän käsityksen siitä, mitä opiskelu hoiva-alalla on ja samalla karttuu kokemusta alalla työskentelystä asiakkaiden ja potilaiden parissa.  

Tutustu hoiva-alaan koulutuksessa saat myös ohjausta ura- ja opiskeluvalintoihin.

Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen suunnitelma ja mietitään sopiva jatkopolku. Tärkeintä on, että jokainen löytäisi itselleen oikean suunnan omien tavoitteiden mukaisesti.

Sataedun tehtävä on tukea opiskelijaa hänelle tärkeissä tavoitteissa.

Opiskelu työvoimakoulutuksella kannattaa

Moni opintoja suunnitteleva miettii myös arjen rahoittamista opintojen aikana ja siksi työvoimakoulutus on loistava vaihtoehto, johon kannattaa tutustua.  

Työvoimakoulutukseen voi hakeutua, kun henkilö on työtön, tai oma työ on vaarassa loppua.

Työmarkkinatorin koulutukset ja palvelut osiosta löytyvät eri alojen haussa olevat työvoimakoulutukset. Niihin kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa.  

Työvoimakoulutuksella opiskelu sosiaali- ja terveysalalle kannattaa, koska työllisyystilanne alalla on edelleen hyvä ja suurin osa opiskelijoistamme jatkaa suoraan työelämään koulutuksen loputtua.

Oppisopimuskoulutus on myös hyvä vaihtoehto

Sosiaali- ja terveysalan opintoja suoritetaan myös paljon oppisopimuksella, mikä tuo helpotusta myös opintojen aikaisen rahoituksen järjestämiseen.  

Työvoimakoulutuksessa opiskelu ja oppimateriaalit ovat opiskelijalle ilmaisia.  

Hae nyt! 

Seuraa Työmarkkinatoria ja Sataedun verkkosivuja! 

Tutustu hoiva-alan opintoihin (hoiva-avustaja tai lähihoitaja) 

Lähihoitaja, Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 

Lähihoitaja, Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 

Lähihoitaja, Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto