Jarno koki, että oli aika tehdä jotakin muuta.

”Alkoi olla ajokilometrit täynnä”, sotealalla kuljetustyötä aikaisemmin tehnyt Jarno Paavola muistelee.

Jarno oli tavannut edellisessä työssään kehitysvammaisia kahden vuosikymmenen ajan. Kokemusta kehitysvammaisten kanssa työskentelemistä hänellä ei kuitenkaan ollut.

”Pohdin alavaihtoehtoja. Ajattelen, että olen aina tullut toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Kiinnostuin lähihoitajan opinnoista.”

Ala kehitysvammaisten parissa veti puoleensa. Jarnolle avautui oppisopimusmahdollisuus vaativan tason tilapäishoidon yksikkö Versossa. Oppisopimuskoulutus olikin harjavaltalaiselle Jarno Paavolalle win-win -diili. Oman alan lisäksi varmistui tulevaisuuden toimeentulo.

Versossa on kerrallaan yhdestä neljään lasta. Erityispiirteiden vuoksi ryhmät on mietittävä tarkkaan. Jarno valmistelee asukkaan huonetta yhdessä vaativan tason tilapäishoidon yksikkö Verson esihenkilö Mari Ilkan kanssa. Kuva: Vesa Saivo

Uutta oppia käytännön työstä

Opiskelu sujui hyvin, vaikka työn ja opiskelun yhdistämisestä voi Jarnon mukaan olla monella haastava mielikuva. Lähipäivä oli kerran viikossa Harjavallassa. Oppisopimusopiskelijalla on aina oma työpaikkaohjaaja.

”Aluksi sain paljon jeesiä. Aika nopeasti pääsi tekemään itsenäisestikin. Kunnollinen perehdytys on a ja o. Se antaa myönteisen startin.”

Vinkki aikuiselle Oppisopimukseen ei vaadita aiempaa koulutusta tai kokemusta alalta. Tarvitset aloittaaksesi vain työpaikan.

Oppisopimisopiskelija on työntekijä muiden joukossa. Koko työyhteisökin ottaa vastuuta arjen ohjaamisesta. ”Koin, että minut otettiin hyvin vastaan. Mielipiteitä kuunneltiin piankin.” Kuva: Vesa Saivo

Jarnon mielestä etenkin kehitysvammaisesta asiakaskunnasta olisi vaikea oppia vain koulun penkillä istumalla. Hän kävi oppisopimuksensa aikana työnkierrossa muissakin yksiköissä.

”Sitä suosittelen kaikille. Kokemus useammasta työpaikasta tai yksiköstä avaa silmiä vielä lisä.”

Nyt valmistuttuaan Jarno on itse työpaikkaohjaaja.

”Ohjattavani on ollut jo vuoden töissä. Ohjaajalla on tärkeä merkitys opiskelijalle. Hän potkii kannustavasti eteenpäin ja huolehtii osaltaan opiskelun etenemisestä aikataulussa.”

”Minut vakinaistettiin kesällä. Voi sanoa, että olen nyt löytänyt oman alan ja paikan.”

”Saamme oppisopimuksella täsmäkoulutettua henkilökuntaa. Meillä on ollut hyvä onni. Olemme voineet vakinaistaa useita oppisopimuslaisia”, Jarnon esihenkilö Mari Ilkka sanoo. Kuva: Vesa Saivo

Erikoisalalle oltava sisäinen motivaatio

Työpäivät vaihtelevat. Tänään Jarno on auttanut asukasta aamutoimissa, käynyt yhdessä ulkoilemassa, ohjannut, kuunnellut musiikkia ja piirtänyt asukkaan kanssa.

”Täällä on vapaus tehdä lasten ja nuorten kanssa oikeastaan mitä itse keksit. Se on se juttu, mistä minä tykkään.”

Ulvilan Ravanissa sijaitsevassa vaativan tason tilapäishoidon yksikössä käy lapsia ja nuoria, joilla on kehitysvammoja, autismin kirjon haasteita ja käytöshäiriöitä. He tarvitsevat yksilöllistä ohjausta intensiivisellä tavalla.

”Oppisopimuksen on lähdettävä omasta kiinnostuksesta. Kehitysvamma-alalle ja etenkin vaativan tason yksikköön pitää aidosti haluta tulla”, Mari Ilkka sanoo.

Ruokailuissa käytetään turvallisuussyistä muoviastioita. ”Asukas saattaa esimerkiksi heitellä tavaroita, potkia, purra tai huutaa”, Mari Ilkka kuvailee. Kuva: Vesa Saivo

Työ Versossa jatkuu

Jarno muistaa hetken, jolloin ajatteli onnistuneensa työssään.

”Meille tuli aika haastava nuori. Tilanteita tuli ja meni. Yhtenä päivänä kaikki hänen kanssaan vain sujui. Sen päivän jälkeen oli hyvä fiilis.”

Kehitysvammaisten kanssa työskennellessä tarvitaan tilannetajua ja jämäkkää rauhallisuutta.

”Ja pilkettä silmäkulmassa”, hän lisää.

Vinkki nuorelle Oppisopimus on mahdollinen vaikka jo ysiluokan jälkeen. Kesätyöpaikasta voi tulla oppisopimuskoulutuksen suorituspaikka.

”Sataedun ammattilainen huolehtii yhdessä opiskelijan kanssa, että opiskelu näyttöineen ja arviointeineen soljuu hyvin. Opettajat myös vierailevat työpaikalla”, kertoo oppisopimuskoordinaattori Merja Tuomola. Kuva: Vesa Saivo

Paavolan perheessä on nyt toinenkin sote-alan opiskelija. Jarnon poikakin aloitti lähihoitajaopinnot.

”Taisi minun kokemuksellani myötävaikutusta alavalintaan olla. Jyri on aika samanlainen kuin minä. Ei hätkähdä pienistä. Jos tulee äkillinen tilanne, sitten asia hoidetaan.”

Alanvaihto oppisopimuksella tuntui Jarnosta luontevalta. Tulevaisuuskin on turvattu.

”Minut vakinaistettiin kesällä. Voi sanoa, että olen nyt löytänyt oman alan ja paikan.”

Oppisopimus onnistuu näin
• olet hankkinut alalta työpaikan
• työnantaja antaa mahdollisuuden oppisopimuskoulutukseen työn ohella
• ota yhteyttä Sataedun oppisopimuspalveluihin ja hae oppisopimuskoulutukseen
Tutustu lisää oppisopimuskoulutukseen >>

Artikkeli julkaistu 17.10.2025 Satakunnan Kansa Länsi-Suomi

Teksti: Milla Majander

Kuvat: Vesa Saivo